VELVET Jyväskylän tarina

Elettiin 2010-luvun alkua ja Marko Latva-Karjanmaalla oli jo pitkään pyörinyt ajatus tuttujen ammattilaisten yhdistämisestä saman katon alla toimivaan liikkeeseen. Eri puolille Suomea suuntautuneiden koulutustöiden tiimoilta Markon työpariksi löytyi Samu Puhakka Helsingistä. Samu pyöritti Velvet-liikettä Helsingin Yrjönkadulla. Miehet olivat toisilleen tuttuja alan ympyröistä jo vuosien vuoden takaa ja työntäyteisten keikkapäivien jälkeen oli monesti aikaa jutella maailman menosta. Liikkeen pyöritys ja kampaamo-skene Suomessa olivat kiinnostavia kestoaiheita.

Velvet Jyväskylä sai tuulta alleen, kun Samu sitten ehdotti samaa nimeä kantavan liikkeen perustamista Jyväskylään. Ideana oli hyödyntää molempien pitkää kokemusta alalta ja luoda Jyväskylään uusi ”omannäköinen” liike. Velvet Jyväskylän perusidea oli kuitenkin poiketa perinteisestä ketjuliike-mallista. Siksi ulkoasu, palvelut, brändit yms. olisivat täysin liikkeenharjoittajan omissa käsissä.

Samalla kun Marko mietti projektin käynnistämistä, heräsi ajatus yhtiökumppanista jakamaan liiketaloudellista vastuuta. Vastaan käveli Markon vanha asiakas ja alaa hiusmaailmaan vaihtanut Jani Myllyaho. Tästä lähti hieno yhtiökumppanuus joka jatkuu edelleen. Hyvin samankaltaiset ajatukset liikkeen tyylistä ja toiminnasta yleensä on tehnyt yhteisyrittäjyydestä saumatonta ja helppoa.

Pyörät lähtivät pyörimään verrattain nopeasti. Aluksi kartoitettiin mahdollista sijaintia. Marko ja Jani olivat kumpikin matkoillaan ihastuneet esimerkiksi Lontoon hieman rosoisempiin osiin. Noissa kaupunginosissa sykkii elämä 24/7 ja mm. taide ja urbaani kaupunkikulttuuri synnyttävät myös hiustyylien uudet tuulet. Jyväskylässä Yläkaupunki edusti minikoossa tällaista palaa urbaanikulttuurista.

Kauppakatu 19 tarjosi Velvet Jyväskylälle sympaattisen toimitilan reiluksi kahdeksi vuodeksi. Jani ja Marko olivat kuitenkin salaa haaveilleet Kirkkopuiston edessä olevasta Suomen Pankin talosta jo alusta alkaen. Kun Janin tuttu yrittäjä siirsi toiminnan pois Kauppakatu 21:stä, päätös muutosta oli nopeasti tehty ja Velvet pääsi isompiin tiloihin unelmapaikalle. Toiminta oli päässyt jo niin hyvin vauhtiin, että tarvetta lisäneliöille oli.

Alun nelihenkinen Velvet Jyväskylä on nyttemmin paisunut 9 hengen liikkeeksi. Liikkeessä toimii joukko pitkän linjan ammattilaisia ja ystäviä – vaihtuvuus tekijöissä on ollut lähes olematonta. Perusarvoja Velvet Jyväskylässä ovat tasa-arvo ja työkavereiden kunnioittaminen. Velvetin porukka toivoo rennon yhdessä tekemisen ilon heijastuvan myös asiakkaille niin, että Velvetiin on aina kiva tulla.

Tule osaksi uniikkia elämystä

Liikkeessämme on mukavasti tilaa, jotta jokainen asiakas saa oman rauhallisen hetkensä. Panostamme liikkeen sisustukseen ja miljööseen jatkossakin luodaksemme asiakkaille ainutlaatuisen elämyksen. Voit nähdä jukeboksin, vanhan höyläpenkin tai vaaleanpunaisen hirvenpään. Koska miksipäs ei? Velvetillä pääset osaksi uniikkia ja säännöllisesti muuttuvaa miljöötä. Istuessasi penkkiin, on laatu aina samaa priimaa, mutta jotain pientä on aina vähän toisin.

Kauppakatu 21 liiketilan historiaa

Velvet Jyväskylä sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Suomen Pankin talossa Kauppakatu 21:ssä.

Kiinteistö on rakennettu vuonna 1959 ja rakennuskäskyn sille antoi itse presidentti Urho Kekkonen. Saatesanat olivat, että talo tulee tehdä atomipommin kestäväksi. Kiinteistön arvokkuutta on korostettu graniittiverhoilulla.

Velvet Jyväskylään astuessa voit aistia vanhan arvotalon tunnelman. Voi olla, että kampaajasi loihtii uuden upean tyylisi vanhassa kassaholvissa. Tästä merkkinä ovat jyhkeät seinät liikkeen keskimmäisessä huoneessa.

 

Pesupaikat sijaitsevat vanhassa ”rahanlaskentahuoneessa.” Syvemmälle talon kerroksiin mentäessä löytyy mm. vanha setelinpolttouuni ja rahahissi, jossa aseistetut vartijat valvoivat hissin liikkeitä pankin tiloista kohti alempia holveja.

Liikkeen tilat ovat ilmavat 124m2 ja työskentelytilaa on jokaiselle ammattilaiselle reilusti. Korkeat huoneet ja koneellinen ilmanvaihto takaavat hyvin vaihtuvan ilman. Velvetissä myytävät ja käytettävät tuotteet on tarkoin valittu eri toimijoilta. Tuotteet täyttävät Velvetin ammattilaisten asettamat tiukat kriteerit niin tuoksujen kuin ainesosien myötä.

Tervetuloa tutustumaan Velvet Jyväskylän uniikkiin ympäristöön!